Mulla on ollut aika ristiriitaisia fiiliksiä. En tiedä mikä mua vaivaa, kun välillä on olo, että oispa kivaa olla taas Suomessa. Käydä töissä, hakea kouluun ja arki sujuisi rutiininomaisesti. Miksi mä edes matkustan?
Seuraavassa hetkessä sitä muistaakin, että sen takiahan on alun alkaenkin lähdetty Suomesta pois. Pois niistä rutiineista, tutusta ympäristöstä.
Muistaa, miten paljon reissussa ollessa olenkaan tavannut uusia ihmisiä, joista on tullut mun kavereita, ystäviä ja enemmänkin. Muistaa sen, että kun palaan Suomeen, mulla ei ole siellä enää perheen ja muutaman läheisemmän ystävän lisäksi ketään. Karua, mutta totta. Sitä on ajan kuluessa huomannut, miten paljon ihmisiä ympäriltä katoaakin. Tällä hetkellä lähes kaikki mun lujimmat ihmissuhteet on syntynyt reissailun ohella, kun on tutustunut muihin samanhenkisiin ihmisiin, jotka ovat kaukana kotoa.
Viimeiset 1v 4kk on mennyt asuessa Ranskassa ja Irlannissa. Se ei loppujen lopuksi ole pitkä aika, mutta siinä ajassa on oppinut kaikenlaista. Luulen, että isoimmat ja vaikeimmat, mutta samaan aikaan kaikkein jännittävimmät hetket on ollut kulttuurista toiseen siirtyminen ilman minkäänlaista pohjatietoa.
Suomalaisena kun muutti hetken mielijohteesta Ranskaan ja uusi kulttuuri lyötiin päin naamaa, ensimmäiset pari kuukautta meni kuin pienessä sumussa, yrittäen sisäistää kaiken uuden.
Kuitenkin vuosi muuton jälkeen ymmärsin, että Ranska tulee aina olemaan todella lähellä mun sydäntä ja paikka, jonne matkustettaessa voi aina tuntea olevansa kotona. Olin sopeutunut ranskalaiseen elämäntyyliin ja se sopi mulle.
Jokaisessa maassa on plussat ja miinukset. Ranskassa asuessa opin arvostamaan kotimaata paljon enemmän, kun siellä monet asiat hoituu paljon helpommin ja loogisemmin. Silti monia asioita tuli vastaan, jolloin mietti, että miksi näin ei voisi olla Suomessakin.
Juuri, kun oli sisäistänyt ranskalaisten tavat, olikin aika lentää Irlantiin ja nyt 3,5 kuukauden jälkeen olenkin oppinut taas paljon lisää.
Irlantilaiset osaa toki olla kohteliaita kaikkien kanssa, mutta loppujen lopuksi välillä on tosi hankalaa päästä niiden lähelle. Perhekeskeisyys näkyy tosi selkeästi ja irlantilaisessa kodissa asuessani mulle kerrottiin koko ajan, kuinka se on mun koti, mutta samaan aikaan koin, että asia ei ole niin.
Pintapuolinen juttelu on tosin helppo aloittaa kenen kanssa tahansa ja hiljaista ei tule ikinä olemaan irlantilaisen seurassa.
Haluan silti todella päästä enemmän sisään tähän kulttuuriin.
Välillä sitä on vaan ihan todella hukassa, mutta onneksi useimmiten kaikki on OK.
Viikon päästä tuun käymään Suomessa. Siinä sitten onkin taas lähes kolme viikkoa totuttelua kotimaan tapoihin.
-Alina
