Lopetin mun baarityön lyhyeen. Toistaiseksi. Se ei tosin ollut täysin itsestä kiinni, mutta kun en neljän päivän jälkeen osannut löytää kaikkia juomia näytöltä heti tai muuten vain osannut kaikkia nimiä niin joulun ruuhka-ajan aikana se ei ollut hyvä juttu.
Tykkäsin todella siitä hommasta ja asiakkaat tykkäsi musta. Gregg tuli hakemaan mua mun vikana päivänä ja odotteli ulkona. Kertoi, että kaksi miestä puhui musta: "Juttelin äsken ton suloisen tytön kanssa. Se on Suomesta!" ja asiakkailta sain muutenkin hyvää palautetta + he olivat mun kanssa tosi kärsivällisiä.
Tästä ei kuitenkaan lannistuta vaan pyrin löytämään vastaavaa työtä ensi vuodelle.
Vietin Blarneyssa kolmisen päivää ja tulin taas eilen illalla Midletoniin. Mun elämä on täällä nyt.
Mulla on ihana kaveriporukka, jonka kanssa voidaan istua useita tunteja pubissa puhumassa. Tai niinkuin eilen, ei puhuttu, mutta kuuntelin kun jätkät soitti kitaraa ja lauloi saaden koko pubin mukaansa. Ne on niitä hetkiä kun mielellään vain sulkee silmänsä ja nauttii elämästä.
Mulla tuli taas muutamia pieniä eroja mieleen Suomen ja Irlannin välillä.
Yhtenä esimerkkinä eilisilta, kun käveltiin pubiin niin kaksi nuorta jätkää huojui kadulla puolelta toiselle, toinen oli todella pahassa kunnossa ja olin jo menossa tarjoamaan apua, kun mulle kerrottiin, että ei onnistu, et todellakaan mene. Tuntui niin pahalta, mutta siinä missä Suomessa mentäisiin heti auttamaan niin ei se toimi täällä niin.
Siinä missä mulle on normaalia ja automaattista ottaa kengät pois sisällä oltaessa, oli Greggille iso yllätys sen vierailessa ekaa kertaa täällä Minnan ja Malcolmin Suomi-talossa. Ja itse taas saa selitellä irlantilaisissa talouksissa, miksi en jätä kenkiä jalkaan.
Isoin asia, mitä rakastan irlantilaisissa on niiden lämmin asenne toisia kohtaan. Tuntemattomiakin kutsutaan hellittelynimillä (sorry love/anteeksi rakas, what did you say sweetie/mitä sanoitkaan muru, thanks hon/kiitos kulta jne)
Tuntemattomia tervehditään ja kysytään kuulumiset.
Ihan sama minkä ruoka-annoksen tilaat niin siinä on aina ranskalaisia.
Niin ja liikennevalot. Suomalaisena haluaisin jalankulkijana aina tunnollisesti odottaa vihreän valon syttymistä, vaikka ketään ei missään näkyisikään ja tästäkin asiasta kävin eilen keskustelua. Haha. Ihanat pienet kulttuurierot <3
-Alina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti