Päivä 17: Blarney linna ja puutarhat 1. kerta

Moi

Eilen illalla mentiin siis Muskerryyn syömään illallinen (fish & chips), jonka jälkeen jäätiin juttelemaan + kuuntelemaan livemusiikkia baileyskahvien kanssa. 

Illan aikana päätin, että aion ennemmin nukkua myöhempään tänä aamuna ja siirtää Cobhin Titanic -reissun toiselle viikonlopulle. Varsinkin, kun selvisi, että sinne lähti aika iso porukka ja mieluummin lähtisin tutkimaan sitä mestaa pienessä porukassa. 

Aamupäivästä sitten toteutettiin Emman kanssa suunnitelma, joka peruuntui lauantaina huonon sään takia eli lähdettiin tutkimaan Blarney Castle & Gardens -aluetta. 

Sää oli kyllä ihan omaa luokkaansa tänään ja loppujen lopuksi siitä ei osannut edes ärsyyntyä, koska se oli liian huvittavaa. Alla olevassa kuvassa näkyy kirkas sininen, lähes pilvetön taivas, joka tarjosi meille kuitenkin yllättävän kaatosateen ja järkyttävän tuulen. Muutamassa minuutissa sade loppui, aurinko paistoi taas, mutta kohta tulikin taas vettä. Onneksi sateenvarjo oli mukana ja päällä sadetakki, vaikka lähtiessä ulos katsoessa olettaa, että niitä ei tarvtse. Mutta vinkki nro 1 Irlannissa: älä ikinä jätä sateenvarjoa kotiin. 

Tällä kertaa me jätettiin linna kiertämättä, koska päästään tutkimaan sitä koska vaan. Käveltiin ympäri puutarhoja ja aina vaan löytyi uusia polkuja. Tuolla voi kiertää useita tunteja, eikä siltikään näe kaikkea. Visiiteille kannattaa varata siis useampi tunti, mielellään useampi päivä, jos haluaa nähdä kaiken.

Blarney Castle

Tarkoitus olisi mennä tutkimaan linnaa paremmin joku toinen päivä, kun sää (toivottavasti) olisi hyvä koko päivän, jolloin kulkeminen olisi mukavampaa.

Tää viikonloppu on kulunut aikalailla vain rentoutuessa ja oon yrittänyt tutkia mm. englannin- ja ranskan kurssien tarjontaa Corkissa, jonka lisäksi olisi kiva löytää joku harrastus täällä, että vapaa-ajan saisi paremmin kulumaan. Blarney itsessään on kuitenkin niin pieni kylä, että täällä ei ole muuta nähtävää kuin linna-alue ja illalla ei paljoa muita vaihtoehtoja ole, kuin lähteä pubiin.
Kyllähän Corkiin kulkeminen viikottain tulee vähän kalliiksi, mutta onpahan sitten enemmän elämää. 

-Alina

Päivät 13-16: Sopeutumisyrityksiä

Heippa!

Keskiviikko, torstai ja perjantai oli mun ensimmäiset päivät täysin omillani lasten arjen pyörittämisessä.
Päivät on kiireisiä ja kelloa saa olla koko ajan katsomassa, koska aamulla kaksoset lähtee äitinsä kanssa kouluun klo 8:15. Sitten mä pakkaan kaksi nuorimmaista autoon ja ajan toiseksi nuorimmaisen kouluun kello 9:00 ja vietän vajaa kolme tuntia nuorimmaisen kanssa, jolloin pakkaan sen taas autoon ja lähdetään hakemaan toiseksi nuorimmaista koulusta.
Ehditään olla tunti kotona ja pakkaan taas molemmat autoon ja lähdetään hakemaan kaksosia toisesta koulusta. Siinähän sitten yritän saada neljää alle 6 -vuotiasta istumaan paikoillaan, että saadaan vyöt kiinni.
Sitten kun päästään kotiin niin vasta saakin organisoida toimintaansa, koska kaksosten täytyy tyhjätä lounasboxinsa, vaihtaa vaatteet ja aloittaa kotiläksyt. Samaan aikaan kun vahdin, että ne tekee kaiken tarvittavan, mun täytyisi olla valmistamassa lounasta ja laittaa nuorimmaista päiväunille huoneessa, jonka pitäisi olla tyhjä, kun luetaan satua. Mutta kun toinen kaksosista vaihtaa vielä vaatteita tai onkin alkanut leikkimään samassa huoneessa.
Kun viimein tuntuu, että kaikki on rauhallista hetken aikaa ja oon saanut viimeisteltyä siivouksen, täytyy jo olla laittamassa välipalaa valmiiksi, herättää vauva, vahtia, että leikkihuone on kutakuinkin siisti, huolehtia pyykit ja tiskit jne.
Normaalia, kiireistä arkea siis. Kunnioitan kyllä kaikkia kotiäitejä.

Sateinen Irlanti ei oo vieläkään alkanut tuntumaan kodilta. Yritän sopeutua, mutta silti ei osaa asettua. Kuinka paljon aikaa se voi vaatia?
Tänään illalla onneksi on luvassa kunnon irtiotto arjesta, kun lähdetään Emman kanssa illalliselle ja sieltä viettämään pitkäksi venyvää pubi-iltaa. Me hengaillaan aina Blarneyssa Muskerry -nimisessä pubissa, josta jo saadaan alennuksia. Me yleensä ollaan sieltä arki-iltoina, joten nyt on kiva nähdä millainen se paikka on näin lauantaina, koska tähän mennessä ei olla ikinä törmätty kehenkään meidän ikäiseen. Siellä istuu aina ne samat vanhat miehet, jotka varmaan pitää koko paikkaa pystyssä.

Täällä tuntemattomat ihmiset onneksi aina tervehtii kaduilla, ihan kuin Ranskassakin. Ruokakaupoissa myydään särkylääkkeitä ja kun haluaa ylittää kadun, jalankulkijoille syttyy vihreä valo sillä sekunnilla, kun nappia painaa - tätä ei kuulemma tapahdu isoissa kaupungeissa, mutta täällä Blarneyssa kyllä.
Viini on aivan järkyttävän kallista ja itken, kun haluisin ostaa punkkua, mutta en halua maksaa siitä +10€/pullo. Olut sentään on halpaa. Ja kahvi, se maksaa 2€.
Ruoka on aikalailla samantyylistä kun Suomessa, joten mitään suuria wow- tai mitähelvettiätämäon -elämyksiä ei ole vielä ainakaan tullut.

Toivottavasti Suomessa paistaa aurinko, koska täällä ei!

(Kuulostaa tosi negatiiviselta päivitykseltä, mutta oikeesti mulla menee ihan hyvin täällä. Jos sää sallii niin huomenna olisi tarkoitus mennä Cobhiin (vanha Queenstown), missä oli Titanicin viimeinen lähtösatama)
-Alina

Päivät 7-12: Midleton, Waterford & Cork

Moikka! Flunssassa ollaan edelleen ja se on vähän hidastanut menoa, mutta ei paljoa (ja siksi se ei taida ohi mennäkään)

Viime torstaina mentiin Emman kanssa pubiin viettämään iltaa ja siellä sattui olemaan live-esiintyjä. Tosin tuntui, että se puhui enemmän kun soitti ja lauloi, taisi loppua biisit kesken. Joka tapauksessa, ilahduttiin hirveästi, kun tajuttiin miten erilailla nää esiintyjät ottaa yleisönsä huomioon, kun esim. Suomessa.

Tää laulaja jutteli mikrofoniinsa niitä näitä, kunnes alkoi pöytä pöydältä kyselemään ihmisten nimiä ja mistä päin maailmaa ovat. Oli porukkaa niin Amerikasta, Tanskasta, Englannista, Afrikasta kuin Irlannistakin. Noi kaksi kysymystä siis kaikille muille, mutta meitä se alkoi sitten kunnolla tenttaamaan (ja toivoi, että ei aleta tappelemaan niiden tanskalaisten kanssa): "Mistä oot? Mitä teit Suomessa? Mitä teet täällä? Miksi tulit tänne? Kauanko oot? Mikä sun puhelinnumero on?"
Viimeisen kohdalla tyydyin vain hymyilemään ja jätin numeroni tällä kertaa antamatta.

Perjantai-illan olin lapsenvahtivuorossa, joten viikonloppusuunnitelmat jäi vähän lyhyemmäksi, mutta mun kaveri Malcolm tuli hakemaan mut lauantaina aamupäivästä ja ajettiin niiden kotiin Midletoniin (puoli tuntia Blarneysta). Juotiin kahvia ja M:n suomalainen vaimokin tuli kotiin. Oli kiva jutella taas suomea vähän aikaa.
Mä ja M lähdettiin sitten ajamaan kohti Waterfordia (Midletonista n. 1h 15min) paikkaan nimeltä Mahon Falls. Siellä menee kivoja reittejä ja päiväkin sattui olemaan hyvä, koska yllättäen aurinko paistoi.

Käveltiin sitä polkua kohti putouksia niin alettiin kattelemaan, että istuuko tuolla kiven päällä pöllö. Ja istuihan siellä, se oli sellaisen vanhan miehen lemmikki nimeltään Mr. O'Brien.
Masa halusi ottaa meistä kuvan ja ajattelin, että O'Brienin omistaja pitää sitä olkapäällään, mutta sitten tää mies lykkäsikin pöllön mulle, että pidä siitä siipien päältä kiinni niin se ei karkaa. Olisin saanut ottaa sen olkapäällekin sillä varauksella, että se upottaa kyntensä muhun ja mun omassa päässä oli ajatus, että luultavasti se olisi upottanut nokkansa mun naamaan. Tai ehkä ei, se jäi arvoitukseksi.

Näkymä kun kiivettiin vähän ylemmäs

Lähdettiin ajamaan toista reittiä takaisin Midletoniin niin siellä olikin meneillää lampaiden siirto ja mun mielestä sitä oli tosi kiva seurata, kun en ollut ennen nähnyt sellaista.

Omistaja ajoi autolla niiden perässä ja tuntuivat hyvin kulkevan, mutta siinä vaiheessa kun muutama alkoi sinkoilemaan pitkin poikin, ne päästi koirat autosta hoitamaan työnsä ja hoitivatkin homman kotiin. 

Lauantai-iltana sitten mentiin pubiin M:n, sen vaimon ja niiden kaveripariskunnan kanssa. Jälleen oli livesoittaja esiintymässä ja oon nauttinut hirveästi näistä perus irkkupubi -biisestä, kuten Galway girl. 

Muut lähti kotiin nukkumaan, mut mä ja M jatkettiin vielä toiseen pubiin, jossa seurailin huvittuneena ihmisten pukeutumista. Mulle oltiin sanottu aiemmin, että Irlannissa varsinkin just 18 vuotta täyttäneet tytöt pukeutuu tosi, no, halvasti baariin ja todellisuus oli melkein pahempi, mitä olin ajatellut. Eipä mitään, tulipa juteltua muutaman ihmisen kanssa ja lopulta oli ihana päästä nukkumaan ja herätä aamulla rauhassa ilman kiirettä. Kun työskentelee osa-aika au pairina niin ei tuu aamuisin nukuttua, vaikka saisikin, kun lapset on joka tapauksessa hereillä 7 aikoihin, jolloin itekin sitten herää.

Mutta ainakin on kakkoskoti tuolla Midletonissa, minne pääsee aina nukkumaan rentoutumaan, jos tarvitsee.

Sunnuntai meni sohvalla leffoja katsellen + Midletoniin tutustumista kävellen. Ihan kivannäköinen paikka mun mielestä.

Veistos on  kiitos Choctaw -intiaaneille, jotka auttoi irlantilaisia nälänhädän aikana vuonna 1847

Sunnuntai-iltana sitten olin takaisin Blarneyssa ja maanantaina menin Corkiin shoppailemaan, kiertelemään ja illalliselle kaverin luokse.

Mulla ei vieläkään ole Corkista kuvia, mutta jos jo ensi viikolla saisi aikaiseksi mennä sinne ihan vain kuvaamaan ja oikeasti katselemaan nähtävyyksiä ja maisemia. 

Loppuviikko menee töissä, mutta lauantai-keskiviikko vapaalla, joten saatan lähteä vähän tutkimaan ympäristöä.

-Alina

Päivät 5 & 6 - Flunssapäivät

Eilinen ja tämä päivä on ollut täynnä sateettomuutta ja aurinkoa - ja minä oon maannut sängyn pohjalla tuhlaamassa näitä hyviä päiviä. Eilen taisin olla hereillä yhteensä ehkä viisi tuntia. Aamulla pari tuntia ennen päikkäreitä ja sitten alkuillasta lapset tuli herättämään pizza -illalliselle. Sen jälkeen tabletti naamaan ja takas sänkyyn.

Maanantai -illalla mentiin ulos Emman kanssa ja ekana tavattiin Luis, espanjalaisopiskelija, joka on tullut Blarneyhin muutama viikko sitten. Käytiin Woolen Millsillä kahvilla, jonka jälkeen Luis meni kotiin. Siinä sitten mietittiin Emman kanssa, että mitä tehdään kun kello oli vasta 20 ja oltiin molemmat sanottu kotona, että lähdetään ulos (=baariin). 

Mun hostisä oli kertonut mulle aiemmin, että kaikki menee aina Muskerryyn, joten päätettiin mennä tsekkaamaan paikka. Maanantai-ilta ei arvatusti ollut mikään kovin kiireinen, mutta meillä oli kivaa ja koska oli hiljainen ilta, pystyttiin ainakin paremmin puhumaan. Ainiin, järkytyin Chardonnay -lasin hinnasta ja maksettuani siitä 6,50€ päätin, että parempi siis jättää Ranska taakse ja alkaa juomaan kaljaa (2,25€ - 4,50€) ja viskiä.

Käytettiin vanhaa ja hyväksi todettua tekniikkaa mennä istumaan tiskille ja juteltiin siinä tietty suomeksi keskenämme. Eipä mennyt kauaakaan, kun yks baarimikoista kysyi, mistä ollaan kotoisin ja sitten juteltiin hetken aikaa. Myöhemmin tää baarimikko kerto toiselle baarimikolle, että ollaan Suomesta ja senkin kanssa sitten alettiin juttelemaan.
Uusissa paikoissa on aina paras keino tutustua baarimikkoihin, koska niiden kautta oppii tuntemaan kaikki oleelliset paikalliset ihmiset. 

Hetken päästä ne kertoi meille, että jotkut tyypit meidän takaa haluaa tarjota meille juomat, joten mitä otetaan?
Käännyttiin ympäri ja ei nähty muita kun nuori pariskunta ja mietittiin, että erehtyikö ne tyypeistä vai mikä juttu. No, otettiin tarjous vastaan ja jatkettiin illanviettoa. Päätettiin mennä kiittämään tyyppejä myöhemmin ja jos niillä olisi asiaa meille, ne luultavasti olis jo tullut jutteleen. 

Kello alkoi olemaan 23, kun päätettiin lähteä kotiin ja tulla loppuviikosta uudelleen. Käytiin esittäytymässä ja kiittämässä juomista, jolloin tää pariskunta esittäytyi myös ja kertoi, että olivat viikon lomalla USA:sta. Halusivat vain tarjota juomat ilman syytä. Me sitten jäätiin istumaan niitten kanssa ja juteltiin kaikesta mahdollisesta meidän työpaikoista yleisiin Euroopan ja USA:n asioihin. 

Loppujen lopuksi olin kotona yhden jälkeen.

Blarney klo 6:30

Olin tosiaan tuntenut itteni kipeeksi jo silloin maanantain aikana ja sitten eilinen menikin sänkypotilaana. Tänään aamulla kuitenkin heräsin viemään lapset kouluun hostäidin kanssa, jonka jälkeen käytiin hakemassa mun kaveri Rebecca ja sen hoitolapsi (jonka isä on mun hostäidin veli) ja suunnattiin hostäidin vanhempien talolle juomaan teetä, esittäytymään lasten isovanhemmille ja tervehtimään myös hostäidin kahta veljeä, jotka oli siellä käymässä samaan aikaan. 

Kun kello oli tarpeeksi paljon, ajettiin farmille viemään lapset leikkiryhmään joksikin aikaa. Tän jälkeen hostäiti kuskasi mut ja vauvan kotiin ja koska isä oli kotona, mä siirryin takaisin sänkyyn lepäämään. Huomenna mulla on käytännössä eka päivä yksin, tosin hostisä auttaa mua aamulla koulukuljetuksissa, jonka jälkeen jään vauvan kanssa yksin siihen asti, että lähdetään hakemaan kolmea vanhinta koulusta. 

Kirjoittelen tänne enempi sitten, kun oon tehnyt nukkumisen lisäksi jotain muutakin!

-Alina

Päivät 3 & 4

Moi!

Mä kirjoittelen jo näin aamusta tän neljännenkin päivän, koska ulkona sataa ja tänään en muutenkaan tuu tekemään paljoa; lähden mukaan hakemaan lapsia koulusta, että tiedän torstaina yksin ollessani miten homma toimii ja illemmalla harjoittelen ajamista.

Kirjoittelin Facebookin Blarney -ryhmiin tosiaan lauantai-illalla ja eilen sunnuntaina sitten tapasin kaksi mulle vastannutta tyttöä Suomesta ja Italiasta.
Mentiin aamupäivästä linnan lähelle sellaiseen ihan miniin lounaskahvilaan, missä sitten saatiin tuntea itsemme typeriksi.
Itse juuri Ranskan tapoihin sopeutuneena ei yhtäkkiä osaakaan toimia ihan vieraassa kulttuurissa. Istuttiin siis ulos pöytään ja juteltiin, alettiin sitten hetken päästä miettimään, että varmaan tarvitsee käydä tiskiltä tilaamassa.
No, mentiin sinne jonon päähän ja kohdalle päästessä kysyttiin, ollaanko syömässä. Ei oltu, joten viitottiin toiseen päähän tiskiä tilaamaan vaan juomat.
Siinä sitten hölmistyneenä seisottiin ja mietittiin, keneltä meidän pitää tilata, kun kukaan ei huomioinut meitä. Lopulta sitten saatiin kahvit tilattua ja mentiin takaisin pöytään.
Tarjoilija toi meille kahvit pöytään ja kysyi miten menee ja mistä ollaan. Vastasin, että oon Suomesta ja sittenhän sieltä jo tulikin moimoita ja hyvää yötä. Aina vaan hämmentyy, kun joku alkaa latelemaan suomea.

Ei keksitty Blarneyssa sitten muuta tekemistä niin päätettiin kokeilla, kuinka pahasti eksytään, jos vaan hypätään bussiin ja mennään Corkin ydinkeskustaan. Onneksi italialainen Rebecca oli siellä jo käynyt edellispäivänä niin sillä oli jonkinlainen käsitys missä jäädään pois ja miten päästään takaisin.
Tosin bussin saapuessa oli seuraava "mitä mun kuuluu tehdä" ja "tunnen itteni idiootiksi" -tilanne, mutta niin vain käteen saatiin 7,50€ maksanut meno-paluulippu Blarney-Cork-Blarney, bussimatka on 20 minuuttia / suunta.
Kierreltiin katuja, kauppoja ja käytiin lounaalla jossain ravintolassa, jonne päädyttiin pitkän etsimisen jälkeen, koska jokainen paikka tuntui niin kalliilta. Ei tuokaan halpa ollut, mutta halvin mitä siihen hätään löydettiin.

Tutkittiin sitten karttaa ja päätettiin pelkän shoppailun sijasta tutustua johonkin nähtävyyteen. Pian löydettiin itsemme St Anne's kirkolta, Shandon Bells & Towerista.

Siellä maksettiin 5€ sisäänpääsymaksu ja lähdettiin kiipeilemään 1722 -luvulla rakennetun kirkon uumeniin kapeita kivirappusia pitkin.
Puolessa välissä oli mahdollisuus soittaa kirkon kaikkia kahdeksaa kelloa ja soitto kuuluu koko kaupungin yllä. Narujen vieressä oli ohjeet ja (numero)nuottivihko.

Näkymää tornista

Huipulla tuulee! Kuulosuojaimet kellonsoittojen takia :)

Päästiin tornista takaisin alas ja ulos ja huomattiin, että vesisade (taas vaihteeksi) oli tuloillaan.
Päätettiin siis vain kävellä bussipysäkille ja sinne päästessä sade olikin jo yltynyt pahemmaksi ja jatkui sitten koko illan ja luultavasti yön yli, kun nyt sataa edelleen.

Corkista en puhelimella ottanut enempää kuvia, mutta täytynee suunnata sinne joku toinen päivä ajan ja kameran kanssa tutkimusmatkailemaan.

-Alina

Päivät 1 & 2

Moi!

Kotiuduin siis Ranskan Chamonix'sta (blogi täällä) kahdeksi viikkoa Suomeen, mutta kun ei siellä malta pysyä niin eilen sitten saavuin Irlantiin. 

Mua pyydettiin moneltakin taholta jatkamaan blogin kirjoittelua mun reissailusta, joten tässähän tämä. Ulkoasu on toistaiseksi tällainen yksinkertainen "valmismalli", mutta katsotaan, jos jossakin kohtaa jaksan keskittyä enemmän. Näillä mennään toistaiseksi. 

En osannut jännittää koko matkaa ollenkaan. Torstai-illalla äiti kyyti mut iskän luo Nokialle ja perjantai aamulla oli herätys kello 3:50 ja Tampere-Pirkkala -kenttää kohti kello 5:00. 

Mulla lento lähti 6:25 ja Tukholman vaihdon jälkeen saavuin Dublinin kentälle 9:45 paikallista aikaa (eli kaksi tuntia jäljessä Suomen ajasta, jo tässä vaiheessa väsytti!)

Ikinä ennen en ole Irlannissa ollut, vaikka useemman vuoden siitä oon haaveillut. Voitte kuvitella sen hymyn mikä naamalle levisi, kun viimein alkoi vihreä saari näkyä lentokoneen ikkunasta. 

Dublinin kentällä mun kaveri Malcolm oli vastassa ja koska melkein nukuin, juotiin lattet ja juteltiin jo kentällä ennen kun jatkettiin matkaa. Päästiin parkkikselle ja laukkujen roudauksen jälkeen Masa varmisti, että muistanhan, että ollaan Irlannissa.

"Joo, miten niin?" "Niin kun oot sen auton oikeella puolella". Ehti jo unohtumaan. Pelkääjän paikalla istuessa silmä tosin ehti hyvinkin tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Vielä kun jäis jonnekin syvälle pään sisällekin se ajatus. 

Niin ja en tiedä mistä mulla oli ajatus, että täällä käytetään maileja, mutta km/h ne täälläkin käyttää. 

Mun aikasemmasta pyynnöstä käytiin tsekkaamassa South Wall walk, mutta koska ilma oli niin sateinen, ei tehty sitä kokonaan.

South Wall Walk

Kävelyn jälkeen ajettiin auto parkkiin ja hypättiin metroon, joka suuntasi Dublinin ydinkeskustaan. Ilma oli vähän sateinen, mutta lämmin ja eihän pieni sade saa mitään haitata.

Dublinissa me käveltiin pääkatuja pitkin ja tehtiin visiitti Temple Bar Pubiin, mikä on kuulemma se pakko käydä -kohde. Tunnelma oli oikein irlantilainen, Guinnessia en alkanut siinä ennen kello kahta kiskomaan, mutta tuoppi jotain laimeempaa toki meni alas live-esiintyjää kuunnellessa ja ihmisten fiilistellessä musiikin mukana.

Lähdettiin sitten ajamaan kohti Co.Corkia, Blarneyhin, missä mun majapaikkani sijaitsee (20-30min Corkin keskustasta). Matka kestäisi motaria pitkin normaalisti vajaa kolme tuntia. Meillä meni melkein neljä, kun järkyttävän sateen, tietöiden ja ruuhkan takia vauhti oli melkeen tunnin verran 5-40km/h välillä. 

No, tervetuloa Irlantiin, olihan sateet odotettavissa. Mut niinkuin sanoin niin kylmähän täällä ei tosiaan ole. Tänään puin farkut ja hupparin, jotka oli aivan liikaa. Ilman hupparia taas olisi liian kylmä, joten sellainen sopivan typerä ilma, kun ei tiedä mitenkä pukeutua. 

Matkalla Dublinista Corkiin

No mutta perillä Blarneyssa olin siinä 19:00 aikoihin. Mä siis tulin (osittain) au pairiksi tänne, mutta perhe, jonka luona asun, tarvitsee mua 2-3 päivänä viikossa iltapäivään saakka, joten myös "oikean" työn etsinnässä täällä ollaan. Malcolm mulle jo tarjosi työpaikkaa, jonka saatan ottaa vastaan kun ensin asettuu ja sopeutuu muuten tähän uuteen ympäristöön ja elämään. 

Perhe oli jo syönyt illallisensa, mutta kutsuivat M:n syömään mun kanssa. Meillä oli mukava keskustelu ruokapöydässä ja kun M jatkoi matkaa kotiin, mä vielä juttelin vanhempien kanssa. 

Sain heti hyvän kuvan heistä ja tullaan oikein hyvin toimeen. Puhuttavaa riittää vaikka ja mistä ja he osaa innostua kaikesta, vähän niinkun minäkin.

Väsymys kuitenkin painoi oikein kunnolla päälle, joten kun kolme vanhinta lasta (nuorimmainen oli jo nukkumassa) laitettiin sänkyyn, mäkin siirryin omaan huoneeseen, purin laukun ja taisin nukahtaa heti kun pään sai tyynyyn.

------

Tänään aamulla oltiinkin sitten pirteänä valmiina tutustumaan perheeseen ja Blarneyhin lisää. Mä oon ihan täysin vapaalla, mutta totta kai oon mielelläni viettänyt melkein koko päivän perheen parissa seuraten ja kysellen. Aamulla otettiin kaksi nuorimmaista host äidin kanssa ja vietiin ne pelaamaan hurlingia, joka oli mulle ihan uusi asia. Se on irlantilainen ja (wikipediaa lainaten) muinaisten gaelialaisten(?) peli, josta en nyt muuta osaa sanoa kun että siinä on pallo ja maila. 

Kun me tuotiin lapset takaisin kotiin, mä lähdin kävellen kiertelemään ja vaikka tää paikka on ihan mini, eksyin ainakin 127 kertaa. No, löysin kuitenkin monien mutkien kautta tien takaisin kotiin.

Täällä ei taida muuta nähtävää oikein ollakaan, kuin Blarney Castle (jonka parkkipaikalla kävin) ja Woolen Mills, joka on jonkinlainen ostoskeskus-ravintola-baari. 

Suojatie toisessa kuvassa - ja mä kun etsin seepraraitoja tiestä!

Kiertelyn jälkeen lähdettiin host äidin kanssa autolla vähän sivummalle ja mä istuin sit ratin taakse heittämään pari rinkiä. Pysyin vasemmalla puolella, en ajanut liikenneympyröissä väärään suuntaan, omaa enkä muidenkaan autoja kolhinut, joten eiköhän tämä tästä. Huomenna host isä vie mut isompaan liikenteeseen ja keskustaan, hui. No, ei siinä, joudun kuitenkin ajamaan lapset kouluun ja hakemaan ne, joten hyvä harjoitella ensin. 

Yksi asia minkä jo huomasin niin en oo oikein saanut vielä minkäänlaista tunnetta täällä. Kun muutin Ranskaan Chamiin niin eka asia, joka mulla tuli mieleen oli: "oon kotona".

Asiat sujuu oikein mallikkaasti, perhe on hyvä, melko varmasti pian on toinen hyvä työ, facebook -ryhmien kautta mut lisättiin jo tänne muuttaneiden whatsapp -ryhmään ja pitkin viikkoa on sovittuja tapaamisia ihmisten kanssa. Ehkä tää vaan vaatii vielä vähän enemmän totuttelua ja uskoisin, että kun pääsee myöhemmin tällä viikolla tutustumaan Corkin keskustaan ja jatkossa kiertämään pitkin Irlantia, tuun olemaan rakastunut tähän maahan (ja irlantilaisten aksenttiin).

----

Täältä tosiaan löytää mun kuulumiset ja tietoa, mielipiteitä ja ennen kaikkea kuvia Irlannista, joten kiva jos seuraatte. :)

Palaillaan!

-Alina