Viime torstaina mentiin Emman kanssa pubiin viettämään iltaa ja siellä sattui olemaan live-esiintyjä. Tosin tuntui, että se puhui enemmän kun soitti ja lauloi, taisi loppua biisit kesken. Joka tapauksessa, ilahduttiin hirveästi, kun tajuttiin miten erilailla nää esiintyjät ottaa yleisönsä huomioon, kun esim. Suomessa.
Tää laulaja jutteli mikrofoniinsa niitä näitä, kunnes alkoi pöytä pöydältä kyselemään ihmisten nimiä ja mistä päin maailmaa ovat. Oli porukkaa niin Amerikasta, Tanskasta, Englannista, Afrikasta kuin Irlannistakin. Noi kaksi kysymystä siis kaikille muille, mutta meitä se alkoi sitten kunnolla tenttaamaan (ja toivoi, että ei aleta tappelemaan niiden tanskalaisten kanssa): "Mistä oot? Mitä teit Suomessa? Mitä teet täällä? Miksi tulit tänne? Kauanko oot? Mikä sun puhelinnumero on?"
Viimeisen kohdalla tyydyin vain hymyilemään ja jätin numeroni tällä kertaa antamatta.
Perjantai-illan olin lapsenvahtivuorossa, joten viikonloppusuunnitelmat jäi vähän lyhyemmäksi, mutta mun kaveri Malcolm tuli hakemaan mut lauantaina aamupäivästä ja ajettiin niiden kotiin Midletoniin (puoli tuntia Blarneysta). Juotiin kahvia ja M:n suomalainen vaimokin tuli kotiin. Oli kiva jutella taas suomea vähän aikaa.
Mä ja M lähdettiin sitten ajamaan kohti Waterfordia (Midletonista n. 1h 15min) paikkaan nimeltä Mahon Falls. Siellä menee kivoja reittejä ja päiväkin sattui olemaan hyvä, koska yllättäen aurinko paistoi.
Käveltiin sitä polkua kohti putouksia niin alettiin kattelemaan, että istuuko tuolla kiven päällä pöllö. Ja istuihan siellä, se oli sellaisen vanhan miehen lemmikki nimeltään Mr. O'Brien.
Masa halusi ottaa meistä kuvan ja ajattelin, että O'Brienin omistaja pitää sitä olkapäällään, mutta sitten tää mies lykkäsikin pöllön mulle, että pidä siitä siipien päältä kiinni niin se ei karkaa. Olisin saanut ottaa sen olkapäällekin sillä varauksella, että se upottaa kyntensä muhun ja mun omassa päässä oli ajatus, että luultavasti se olisi upottanut nokkansa mun naamaan. Tai ehkä ei, se jäi arvoitukseksi.
nukkumaan rentoutumaan, jos tarvitsee.
Sunnuntai-iltana sitten olin takaisin Blarneyssa ja maanantaina menin Corkiin shoppailemaan, kiertelemään ja illalliselle kaverin luokse.
Tää laulaja jutteli mikrofoniinsa niitä näitä, kunnes alkoi pöytä pöydältä kyselemään ihmisten nimiä ja mistä päin maailmaa ovat. Oli porukkaa niin Amerikasta, Tanskasta, Englannista, Afrikasta kuin Irlannistakin. Noi kaksi kysymystä siis kaikille muille, mutta meitä se alkoi sitten kunnolla tenttaamaan (ja toivoi, että ei aleta tappelemaan niiden tanskalaisten kanssa): "Mistä oot? Mitä teit Suomessa? Mitä teet täällä? Miksi tulit tänne? Kauanko oot? Mikä sun puhelinnumero on?"
Viimeisen kohdalla tyydyin vain hymyilemään ja jätin numeroni tällä kertaa antamatta.
Perjantai-illan olin lapsenvahtivuorossa, joten viikonloppusuunnitelmat jäi vähän lyhyemmäksi, mutta mun kaveri Malcolm tuli hakemaan mut lauantaina aamupäivästä ja ajettiin niiden kotiin Midletoniin (puoli tuntia Blarneysta). Juotiin kahvia ja M:n suomalainen vaimokin tuli kotiin. Oli kiva jutella taas suomea vähän aikaa.
Mä ja M lähdettiin sitten ajamaan kohti Waterfordia (Midletonista n. 1h 15min) paikkaan nimeltä Mahon Falls. Siellä menee kivoja reittejä ja päiväkin sattui olemaan hyvä, koska yllättäen aurinko paistoi.
Käveltiin sitä polkua kohti putouksia niin alettiin kattelemaan, että istuuko tuolla kiven päällä pöllö. Ja istuihan siellä, se oli sellaisen vanhan miehen lemmikki nimeltään Mr. O'Brien.
Masa halusi ottaa meistä kuvan ja ajattelin, että O'Brienin omistaja pitää sitä olkapäällään, mutta sitten tää mies lykkäsikin pöllön mulle, että pidä siitä siipien päältä kiinni niin se ei karkaa. Olisin saanut ottaa sen olkapäällekin sillä varauksella, että se upottaa kyntensä muhun ja mun omassa päässä oli ajatus, että luultavasti se olisi upottanut nokkansa mun naamaan. Tai ehkä ei, se jäi arvoitukseksi.
 |
| Näkymä kun kiivettiin vähän ylemmäs |
Lähdettiin ajamaan toista reittiä takaisin Midletoniin niin siellä olikin meneillää lampaiden siirto ja mun mielestä sitä oli tosi kiva seurata, kun en ollut ennen nähnyt sellaista.
Omistaja ajoi autolla niiden perässä ja tuntuivat hyvin kulkevan, mutta siinä vaiheessa kun muutama alkoi sinkoilemaan pitkin poikin, ne päästi koirat autosta hoitamaan työnsä ja hoitivatkin homman kotiin.
Lauantai-iltana sitten mentiin pubiin M:n, sen vaimon ja niiden kaveripariskunnan kanssa. Jälleen oli livesoittaja esiintymässä ja oon nauttinut hirveästi näistä perus irkkupubi -biisestä, kuten Galway girl.
Muut lähti kotiin nukkumaan, mut mä ja M jatkettiin vielä toiseen pubiin, jossa seurailin huvittuneena ihmisten pukeutumista. Mulle oltiin sanottu aiemmin, että Irlannissa varsinkin just 18 vuotta täyttäneet tytöt pukeutuu tosi, no, halvasti baariin ja todellisuus oli melkein pahempi, mitä olin ajatellut. Eipä mitään, tulipa juteltua muutaman ihmisen kanssa ja lopulta oli ihana päästä nukkumaan ja herätä aamulla rauhassa ilman kiirettä. Kun työskentelee osa-aika au pairina niin ei tuu aamuisin nukuttua, vaikka saisikin, kun lapset on joka tapauksessa hereillä 7 aikoihin, jolloin itekin sitten herää.
Mutta ainakin on kakkoskoti tuolla Midletonissa, minne pääsee aina
Sunnuntai meni sohvalla leffoja katsellen + Midletoniin tutustumista kävellen. Ihan kivannäköinen paikka mun mielestä.
 |
| Veistos on kiitos Choctaw -intiaaneille, jotka auttoi irlantilaisia nälänhädän aikana vuonna 1847 |
Sunnuntai-iltana sitten olin takaisin Blarneyssa ja maanantaina menin Corkiin shoppailemaan, kiertelemään ja illalliselle kaverin luokse.
Mulla ei vieläkään ole Corkista kuvia, mutta jos jo ensi viikolla saisi aikaiseksi mennä sinne ihan vain kuvaamaan ja oikeasti katselemaan nähtävyyksiä ja maisemia.
Loppuviikko menee töissä, mutta lauantai-keskiviikko vapaalla, joten saatan lähteä vähän tutkimaan ympäristöä.
-Alina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti